Kuljetusliike J. Saari kuljettaa maa- ja kiviainekset kohteeseen kuin kohteeseen Pirkanmaan alueella.

Kangasalan aseman teollisuusalueelta saa tilauksesta kaiken pihoillesi tarvittavan maa-aineksen koko Pirkanmaan alueelle. Kuljetusalan yrityksenä toimimme kolmannessa polvessa. Tässä ajassa sattuu ja tapahtuu: - yritystoimintamme on laajentunut kuljetusten lisäksi kattamaan myös laajasti erilaisten maa-ainesten myynnin ja toimituksen hankaliinkin kohteisiin. Tilauksesta saat meiltä maan levityksen ja muokkauksen samassa yhteydessä.

Turhan usein suurin työ tehdään käsipelillä – enää ei tarvitse, koura-auto pääsee hankaliinkin paikkoihin.

koura-auto-kangasala

Vaikeapääsyiselle tontille ei kuorma-auto pääse toimittamaan tavaraa perille asti. Rinteet, aidat, puut tai muu kasvillisuus ovat esteenä isolle autolle. Koura-autolla yltää hankaliin kohteisiin jonne ei muutoin pääse eikä henkilövoimin jaksa ja ehdi.

Samassa kuormassa voidaan toimittaa mullat, murskeet, hiekat, kivet ja kuorikkeet. Samalla reissulla pihaltasi viedään risut ja ylimääräiset maa-ainekset tai rakennusjätteet. Säästät sekä aikaa että rahaa.
Koura-auto helpottaa työtä ja säästää aikaa, lue lisää.

 

Kramer 580T pyöräkuormaajalla hoidetaan pihojen ja teiden kunnossapitoa.

katujen-pesu

Kun tarvitset katujen pesua, hiekoitusta tai lumen aurausta, hoidamme työt 6 tonnin pyöräkuormaajalla kesät talvet. Kauha vaihtuu trukkipiikeiksi tai katujen pesuun tarkoitetuksi laitteeksi. Aina tarpeen mukaan.

soitaPyydä tarjous

Mullat, hiekat, sorat ja sepelit sekä muut maa-ainekset

soraa-multaa

Toimitettavien maa-ainesten määrä on suuri. Erilaiset kohteet tarvitsevat erilaista tavaraa. Jos olet epävarma määrästä tai laadusta, soita ja kysy, neuvot ovat ilmaisia! Voit myös lukea lisää täältä.

 

Kuljetukset mennen tullen.

kuljetus

Kuljetuskalustoa löytyy joka lähtöön: tuomme sepelit, sorat ja mullat – viemme pois risut, ylijäämämaan sekä rakennusjätteet. Turha jäädä tuskailemaan ylimääräisen tavaran kasaantumisesta tontillesi, kuljetamme sen pois kun lähdemme. Kuljetuksistamme lisää täällä.

 

vanha-kalusto01vanha-kalusto02vanha-kalusto03vanha-kalusto04


© 2011 - 2012 Kuljetusliike J. Saari Ky